maanantai 25. huhtikuuta 2016
perjantai 22. huhtikuuta 2016
Henkilöesitelmä
Henkilöesitelmä
Valitse 1 henkilö
Esitelmä tehdään joko tietokoneella tai paperille. Enimmäis- tai vähimmäispituutta ei ole määritelty, mutta esitelmästä on löydyttävä valitun henkilön elämäntarina alusta mahdolliseen loppuun asti. Sinulla on siis vastuu siitä, että kerrot henkilön elämästä kattavasti, mutta olet osannut erottaa tärkeimmät / merkittävimmät asiat.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016
maanantai 4. huhtikuuta 2016
Maanantai klo 13.15-14.00
Kirje itselle
Rakas Minä
Kirjoita itsellesi kirje tulevaisuuteen. Kirje suljetaan kirjekuoreen ja saat avata sen yhdeksännen luokan syksyllä. Muista siis kirjoittaa kirjeen päälle: päivämäärä, koko nimesi ja luokkasi.
Kerro yläkoulun tavoitteistasi, unelmistasi ja haaveistasi. Kerro mitä aiot tehdä saavuttaaksesi unelmasi tai ammattihaaveesi. Asiat voivat liittyä kouluun, perheseen, ystäviin tai harrastuksiisi. Pystytkö jakamaan tavoitteen pienempiin osiin?
Keksi lopuksi sanonta tai motto, joka voi auttaa sinua saavuttamaan toiveesi. Voit piirtää mind mapin, piirroksia, kertoa lempimusiikista ym.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)